tiistai 16. helmikuuta 2016

Tammikuu

Kouluhommia tein viime kuussa vielä kotona suurimmilta osin. Maantiedosta on pitänyt tehdä projektina valtiotutkelma. Teen sen Puolasta. Työ on pian valmis ja palautusaikaan onkin enään jäljellä vain kaksi viikkoa. Muuten tammikuussa ollut pelejä ja reenejä ja oon paljon levännyt vain. Puolivälissä kuuta mulla revähti olkapää pelissä. Se kuvattiin mutta mitään huolestuttavaa ei onneksi kuvissa näkynyt. Jouduin ottamaan pariviikkoa ihan rauhallisesti. Kuitenkin loukkaantumisesta 2 viikon päästä oli 2 peliä ja niihin oli menossa vähän pelaajia menin mukaan. Sen jälkeen olkapää alkoikin olla jo kunnossa. Kävin myös matkamessuilla, ja educa-messuilla. Sain matkamessuilta Puolan esitelmään liittyvää materiaalia.

Helmikuu

Tässä helmikuun alussa kävi viikkositten toinen tapaturma, jonka seurauksena on tällähetkellä musta isovarvas, joka irtoaa varmasti jossain vaiheessa. Viime viikonloppunakin oli peli, joten jouduin jättämään sukan luistimesta pois. Oli vaivanloista luistella mutta kipu helpotti pelin loppua kohden. Kävin ennen peliä akupunktiossa. Se auttoi niin paljon, että seuraavana päivänä pystyin jo kävelemään normaalisti ja sukan sai jalkaan. Sunnuntaina oli vielä tuomarointi. Se meni ihan hyvin. Tänään olen pystynyt menemään myös reeneihin ja huomenna vuorossa uusi tuomarointi.

Maanantaina alkoi uusi jakso koulussa. Tuli juuri hyvään saumaan, koska vointi on alkanut kohentumaan, niin kouluun menokin helpottunut. Olin eilen 10-14.20 koulussa. Se oli sitten pisin aika ehkäpä koko lukuvuotena. Olo oli hyvä koko päivän ja mukavaahan se on. Pidän niin paljon mun koulusta. Oli mukavaa taas olla tunneilla. Se loi tavallaan taas sellasta varmuutta, että hyvinhän tässä pärjätään. Tässä jaksossa tulee olemaan paljon lukuaineita; uskonto, matikka, terveystieto, historia, ruotsi, ranska, maantieto ja kemian tukiopetusta, Kokeita tulee siis paljon ja opeteltavaakin aivan kiitettävästi. Nyt, kun ja jos pystyisin paremmin olemaan koulussa, niin helpottuisi koetaakka. Opin parhaiten kuuntelemalla ja tekemällä, ja kokoajan enemmän ja enemmän tietyissä aineessa kotona opiskelu muuttuu vaikeammaksi. Tänään menin kouluun myös kymmeneltä, mutta pääsin jo puoli 1, kun ei enään ollut mitään. Kun tulin kotiin tein sitä maantietoa viiteen asti. Sitten pitikin jo lähteä treeneihin. Tänään olo on ollut vähän huono. Jotenkin olo on tosi energiaton. Aamu oli hankala, mutta selvisin harjotteista ja kaikesta kyllä hyvin! Koulussakin olo oli heikko, mutta olo helpotti vähän. Treeneissä ei oikeen alkulämpällä ollut voimia mihinkään, ja jäälle menin ilman varusteita. Olin valmentajan apuna pienempien kanssa ja sellaista. Se oli tosi hyvä, että tein niin, koska jaksoin tietenkin olla pitempään jäällä ja olo ei päässyt pahentumaan. Olen ylpeä itsestäni, että olen selvinnyt niin hyvin tästä päivästä, en ole luovuttanut, vaan olen vain tehnyt sen mitä pitäisikin. 

14.2 YSTÄVÄNPÄIVÄ
Olin ystävänpäivänä parhaan ystäväni kanssa. Kävimme elokuvissa katsomassa "How to be single". Leffa oli tosi hyvä, se sopi hyvin ystävänpäivään. Leffan jälkeen käytiin ostamassa ytävälleni hänen lahjansa. Sen jälkeen lähdimme Malmin jäähallille, jossa mulla oli tuomarointi. Oli ihana päivä ja sain niin ihanan lahjan Miralta. Lahja oli pannunalunen, jota hän oli tehnyt yöhön asti. On niin ihanaa saada itse tehtyjä lahjoja ja varsinkin juuri häneltä se oli vain niin upeaa. Arvostan niin kovasti!


DNRS

Olen 24. päivä tehnyt harjotteita puolivuotta. Mitä lähemmäksi 6kk tulee, sitä enemmän huomaan kokoajan paranumista enemmän ja enemmän. Nytkin jotenkin on vain niin paljon parempi olo, vaikka ollutkin vähän ololtaan heikompi päivä. Musta jopa tuntuu, että lihakset on alkanut voimaan niin paljon paremmin, että kohta ei voi sanoa enään, että on kroonista lihasjumittumaa. MÄHÄN ALAN PARANTUA! Kuitenkaan en tiedä, että riittääkö se 6kk, vai pitäisikö tehdä vielä muutama kuukausi lisään. Tämä on vasta edistymistä ja alkua. Toisaalta ajattelin myös, että voisin pitää harjoitteista pikkuista taukoa, ja tehdä niitä vähän aikaan, vain välillä. Panostaisin nyt kouluun, ja kun aamulla, jos ei tarvitse tehdä harjotteita kouluun meno aikastuisi! Sitä mietin tässä vielä viikon, koska sittenhän se 6kk tulee jo täyteen. Harjotteista on jo tullut niin rutiini, että se ei ole vaikeaa. Sen takia ajattelin, että jos nyt jatkaisin (en edes tedä maltanko lopettaa), jatkaminen olisi helpompaa, kuin se että tauko ja sitten uudelleen. Ehkä viikon tauko voisi olla hyvä mutta jos tauko on 1kk, voiko se olla jo liikaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti