keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Hinkuyskä, Fibro, virus - EI KIITOS!

Valitsin tämän kuvan tähän päivitykseen, koska mielestäni se kuvaa joulussa juuri sitä, kuin pitääkin; iloa, rakkautta, rauhaa, ja toivoa. Joulu on ihanaa aikaa! Se pimeys, jota valaisee lumi. Tai äh no ei täällä mitään lunta oo! Mutta silti se raikas ilma ulkona, jouluiset tuoksut, piparkakkutaikinan maku, valot pimeydessä, ylipäätään koko fiilis mitä kaikkialla on... Jouluun sisältyy lukematon määrä asioita, jotka tekevät siitä ihanaa ja onnellista aikaa. Se, että siihen sisältyisi pelkkää iloa ja naurua, ei minusta kerro sitä onnellisuuden määrää. Joulun aikaan pitäisi myös mahtua kyyneleitä, rakkaiden edesmenneiden muistamista.

Herään ensimmäinen joulukuuta aamupäivällä. En kykene muuhun, kuin kääntämään kylkeä laittamaan tyynyn silmieni eteen, ja jatkamaan lepäämistä. Päähän sattuu, keuhkoihin polttaa, vatsaan polttaa ja sattuu, selkään ja keuhkoihin pistää, koko kroppaa jalkapohjista asti särkee, oksettaa, stressaa, päässä pyörii ajatuksia ja pelkoa; JOULUKUU vuosihan on kohta jo ohi

24.12.2010. On jouluaatto. En ole syönyt 3 päivään, vatsa on vaan niin kipeä ja voimat poissa. Minulle tuodaan yksi lahja jo sänkyyn, jonka voin avata heti. Makaan monta tuntia sängyssä ja koen huonoa omatuntoa, etten voi auttaa jouluruokia laittamaan. On jo melkein ilta ja koko perhe on koossa. Kävelen vatsasta pidellen joulupöytään. Erikseen olen pyytänyt maksalaatikkoa ja pepsiä, mitkä saivat mun joulun tuntumaan entistä enemmän joululta. Silloin... En saanut juotua edes sitä yhtä pientä lasillista ja mikään ruuista ei maistunut. Olen ollut niin huonossa kunnossa, että koko aatto on niin hämärää, mutta sen tuskan määrän muistaa. Myös se tekee niin surulliseksi, etten jaksa edes reagoida iloiten lahjoihin, mitä olen saanut ja availen. "Ehkä muut eivät nähneet että pidin niistä? Mitä jos ne ei nää, että tätä toivoin kovasti?" En muista ehdinkö edes kaikkia katsoa, kun mua lähettiin viemään päivystykseen. Vastustin sitä. Eihän kukaan nyt jouluna halua sinne mennä? Sielä todettiin, että kuun puolivälissä olleen leikkausreissun johdosta, olin saanut sairaala bakteerin. Heti sinne päästyä tippa käteen ja osastolle, johonkin eristykseen, tuplaovien taakse. Sain pepsiä niin paljon, kun vain jaksoin, mutta aina jäi puolet pullosta jäljelle, kun ei vaan pystynyt juomaan. Paino oli pudonnut monta kiloa. Parin päivän päästä mua tultiin hakemaan kotiin. Ehtona pääsyyn oli se, että syön ison annoksen jotain riisiä ja kanaa. Oli muutenkin niin pahaa, että iskä tais vähän avittaa :D. No mutta eihän siinä vielä kaikki ollut! Kaiken sen syömisyrityksen keskellä kuulin, että setäni on joutunut sairaalaan puoliksi halvaantuneena, eikä asialle ollut mitään tehtävissä. Itse pääsin pois silloin, ja setäni oli siellä kuolemaan asti.

Myös 2014 joulukuussa olin muutaman päivän osastolla. Fibron oireet olivat niin kamalia, eikä silloin vielä ollut tietoa mikä vaivasi. Tässä kuussa taas vaihteeksi olen yrittänyt viikon varata aikaa lääkärille, mutta koko systeemin takia, mua on pomputeltu terveyskeskuksien välillä" Soita sinne, soita tänne, soita tuonne...." 4 kuukautta ollut kipeänä ja noin kaksi kuukautta sitten selvisi, että oon saanut jostain hinkuyskän, eli bakteerin aiheuttaman keuhkoputkentulehduksen. Ajantaju on mennyt ihan hukkaan, mutta n. 3 viikkoa sitten myös joku virus oli iskenyt, kun olin päättänyt mennä käymään ulkona. 17.11 kävin päivystyksessä, kun jalkoihin vaan särki niin paljon, oksensin, oli vaikea hengittää ja olla. Samaisena yönä kotona tunnin nukkumisen jälkeen heräsin hampaat kalisten. Oli niin kylmä. Mikään vaatteiden ja peittojen lisääminen ei auttanut. Värisin, sätkyin, kalisin, yskin, yökkäilin. Sillon kuume oli noussut. Siitä asti samat oireet, mitä fibromyalgiassa oli ovat voimistuneet. Se pelottaa, masentaa, hajottaa, stressaa, lämpö vaihtelee.... Onko tää reilua? Täytyykö mun alkaa tehdä uudet puolivuotta tunti päivässä harjotteita taas jonkun viruksen tai bakteerin takia? Nyt oon vaan niin väsynyt, etten jaksaisi millään tehdä yhtään mitään... On vaikeaa sanoa rikkinäisenä, että "olen terve ja vahva". Ne päivät kun olen vähän paremmassa kunnossa pitäisi jaksaa käyttää opiskelemiseen. Toinen vaihtoehto, on että silloin luen "Mitä kehosi kertoo sinusta"- kirjaa tai katsoisin ajatuksella DNRS-levyjä. Siitä sitten valitsemaan, että haluanko edistää parantumisprosessiani, vai suorittaa kokeita. Ei se ole niin helppoa.... Nyt pitäisi olla se aika, kun kierrellään markkinoilla, kaupoissa ja kävellään kaupungilla ihaillen Helsinkiä. Vähän, kun yrittää jonnekin lähteä lievä kuume nousee ja yleisvointi heikkenee nollaan.

Tämän vuoden jouluaattona mulle tärkeintä olisi se, että koko perhe olisi koossa. Vuodet vierii ja joka joulu huomaa enemmän ja enemmän, että se ei olekaan enään samanlaista, kuin pienenä. Ei edes ole enään päivän selvää missä joulua viettää ja kenen kanssa, on tehtävä valintoja rakkaiden välillä. Se tuntuu vaikealta. Ja se mihin päätyy.., joka tapauksessa tuntuu että jotain puuttuu. Niitä päiviä, kun kaikki on koolla on niin harvoin. Jos edes joulu voisi olla sellainen. Täynnä iloa ja rakkautta. Se toive ei kuitenkaan mitenkään onnistu. Silti yritän iloita pienistäkin asioista ja parhaani mukaan toteuttaa asioita mitkä tekevät minut onnelliseksi. 1. Perhe ja läheiset. Olen onnellinen silloin, kun hekin ovat. 2. Jääkiekko. Se voi olla haastavempi, mutta jos edes kerran pääsisin jäälle. En tietenkään pelaamaan, siihen ei voimat mitenkään riitä, mutta valmentamaan. Tämä olo ei tästä kohene, mutta jos jäällä käynti kuitenkin hetkellisesti saisi ajatukset pois tästä kaikesta, niin sekin on tärkeää. 


Tämä kaikki tämän hymyn ja "Rakastan joulua!"- lauseen takana piilee. Toivon kaikille rauhallista. rentouttavaa ja ihanaa joulua! Olkaa läheisten kanssa, tehkää asioista mistä juuri itse pidätte, ilahduttakaa muita ja olkaa vain. Ei valmiissa maailmassa ole mihinkään kiire. 💓





💓: Silja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti