maanantai 17. huhtikuuta 2017

Dubain terveiset!


Viime viikon pääsin nauttimaan Dubain aurinkoon. Ennen matkaa käytin useita tunteja aikaa etsien tietoja kaupungista, nähtävyyksistä, sijainnista ja vaikka mistä. Jos sitä en olisi tehnyt, olisi jäänyt näkemättä varmasti paikkoja, jotka olivat matkan kohokohtia. Matka oli kaikin puolin rentouttava ja mukava. Lämpö auttoi paljon kipuihin ja mieleen. Voisin koska vain palata sinne uudestaan!

 




Perjantai:






Lähtöpäivänä oli aikainen herätys, kun kone lähti jo 8.25. Lento kesti 6 tuntia ja aika tuntui menevän niin nopeasti. Varmaan puolet matkasta nukuin ja loppuajan opiskelin ja ihailin maisemia. Dubaiin lentokentältä ulospääsyyn saa varata paljon paljon aikaa! Ensin käveltiin metrolle, joka vei meidät toiseen terminaaliin. Siellä meidän piti odottaa yli tunti, että saatiin leima passiin ja sen myötä 30 päivän oleskelulupa. Tämän jälkeen vielä täytyi etsiä omat matkalaukut. Lento saapui paikallista aikaa 15.30 perille, mutta vasta 17 jälkeen pääsimme sieltä Aurinkomatkojen bussiin, joka vei meidät suoraan hotellille. Päätettiin vielä hotellilta lähteä katsomaan lähellä sijaitsevaa ostoskeskusta, mutta pääovista ulos päästyämme, paikallinen autokuski tarjosikin mahdollisuutta 2h Dubai-kierrokseen.

Ensimmäisenä päivänä olimmekin nähneet jo paljon Dubain nähtävyyksiä ja vaikka mitä; Burj Khalifan, Burj Al Arabin, The Palm- saaren, The Dubai Mallin, Dubai fountain shown ja vaikka mitä. Kierros päättyi sinne kauppakeskukseen, mikä sijaitsi 10 minuutin kävelymatkan päästä hotellista. Käytiin siellä syömässä ravintolassa pasta-annokset. Coca-Colan ystävälle kauppakeskuksessa sijaitseva Carrefour-ruokakauppa oli kuin unelma. Siellä ne ei maksanut oikeestaan mitään!



Lauantai:




Ensimmäinen kokonainen päivä. Lähdettiin aamupalan jälkeen metroasemalle ja sieltä kohti Dubai Mallia. Dubai Mallin metroasemalta oli pitkä matka vielä sinne kauppakeskukseen, mutta terminaalin tapaisessa tunnelissa meni pitkät liukuhihnat. Kauppakeskukseen päästyä oli ihan pallo hukassa, missä ollaan. Se oli vaan niin iso, joten pelkkään kävelyynkin kului jo useampi tunti! Ostoksia sieltä ei juurikaan tarttunut mukaan, mutta käytiin syömässä, kuvailtiin ja juotiin frappet terassilla. Kerrankin oli mukava istua varjon alla, koska auringossa olisi ollut niin kuuma! Kauppakeskuksessa oli myös lätkäkaukalo ja suuri akvaario. Kiertelyn ja kaartelun jälkeen lähdimme Global Villageen, mikä oli viimeistä päivää auki. Paikka oli niin paljon isompi, kuin olisi voinut edes kuvitella. Se oli rakennettu vähän, kuin elokuvalavasteisiin. Siellä oli useilla maalla omia "bazaareja" ja niihin mentäessä suuret portit, joissa oli jokin maan tunnusmerkki. Alueella kulki myös joki, jolla pystyi menemään veneajelulle, iso piknik alue, esiintymislava, ruokakatu ja huvipuisto. Ja mikä parasta! Koko päivän käveltyä pääsi vielä ottamaan thai-hieronta paikasta jalka/niskahieronnan.


Sunnuntai:




Sunnutaina suoraan aamupalalta jäätiin allasosastolle ottamaan aurinkoa ja uimaan. 11-14 välissä aurinko oli niin kuuma, että 20 minuutin välein piti mennä veteen. Kun oltiin saanut tarpeeksi auringosta lähdimme sinne lähellä sijaitsevaan "pieneen" kauppakeskukseen, joka oli varmaan Itiksen kokoinen! Syötiin siellä jossain kaukoidän ravintolassa. Ruoka oli niin hyvää. Oli vähän ahdistavaa, kun 4 tarjoilijaa seiso puolikaaressa ja tuijotti, kun syötiin. 😂
Ruuan jälkeen kierreltiin siellä "pienessä" kauppakeskusessa ja taisi tulla vähän shoppailtuakin. Illalla katsoin netistä vähän hintoja Safari Desert aavikkoreissulle. Ja varasin 75 AED/hlö paikat sinne. Hotelli ja Aurinkomatkatkin olisi tarjonnu niitä, mutta ainakin 3 kertaa kalliimmalla. 




Maanantai:









Aloitettiin päivä taas aamiaisen jälkeen auringon otolla. Tämän jälkeen lähdettiin MC Donaldsiin, jonka edestä lähti kyyti sinne safarille. Otin Big Mac-aterian Largena ja loppu pelissä se ei ollutkaan kauhean hyvä idea.... Oltiin pyydetty safarireissu ilman autorallia, mutta kuski ei sitä tiennyt ja suoraan sinne päästyä se alkoi, samalla autolla. Hiekassa ylämäkeä, alamäkeä. sivuttain ja ties miten. Aivan loppusuoralla auton renkaasta puhkesi kumi ja ulospäästyä oksensin keskelle aavikkoa. Päästyämme aavikkoleiriin ensimmäinen tunti oltiin jopa vähän hämillämme, mitä siellä kuuluisi tehdä. Siellä oli niin kuuma, ettei auringossa oikeen pystynyt olemaan. Käytiin ottamassa henna-tatuoinnit odotellessa ilta-ohjelmaa. Ostettiin VIP-paikoille liput. Muuten olisi täytynyt istua maassa tyynyllä ja jonottaa pitkään ruokaa, mutta vip-paikoilla oli sohvat ja sinne tarjoiltiin ruoka ja juomat. Kankeasta alusta huolimatta Aavikkoretki oli tosi kiva ja kokemus jonka jokaisen Dubaissa vierailevan tulisi kokea!





Tiistai:








Tiistaina aamupalan ja auringon oton jälkeen lähdettiin taas metrolle ja sieltä Mall of Emirates- kauppakeskukseen, jossa oli sisällä laskettelukeskus! Käytiin sitä ihailemassa ja kierreltiin muutamissa liikkeissä. Siellä ei kuitenkaan kauan oltu, koska haluttiin ehtiä Marinaan ja Jumeirah Beachille ennen auringon laskua. Marinassa käytiin syömässä Massimo's ravintolassa ja se ruokailu-näkymä oli niin upea! Dubai Marinan Promenade oli 7km pituinen. Käveltiin siitä vain pieni osa, 
koska haluttiin ehtiä myös kahlaamaan sinne rannalle. 




Keskiviikko:



Keskiviikko alkoi tutun kaavan mukaan. Aamupala ja
 aurinko. Aamusta asti mulla oli tosi kipee kurkku ja ihan veto poissa. Lähdettiin kuitenkin Deiraan, mikä on Dubain vanha puoli. Siellä oli ahtaampia kujia, kärpäsiä, pahoja hajuja yms. Päädyttiin siellä kultasoukille, jossa myytiin myös kaikkea muutakin. Fiilikset oli vähän, kuin olisi päätynyt Tallinnan Sadamarkettiin. Myyjät hyökkäili tarjoamaan omia tuotteitaan ja jatkoivat vielä monologiansa vaikka oltiin jo 10 metriä pois päin kävelty. Kuitenkin sekin oli paikka, joka oli näkemisen arvoinen! Pois päin tultiin Dubai Creekin yli Abralla. Matka maksoi vain 1 AED/hlö eli n. 23 senttiä! Sieltä käveltiin kierrellen ja kaarrellen hotellille. Vaikka oli aurinko jo laskenut käytiin uimassa. Vesi oli yhtä lämmintä, kuin jossain kylpyammeessa. Iltaselta käytiin vielä siellä kauppakeskuksessa ruokakaupassa ja vähän kiertelemässä. Pois päin kävellessä voimat oli ihan poissa ja hotellille päästyä mulla olikin kuumetta jonkun verran.




Torstai:




Viiminen kokonainen päivä päätettiin viettää ihan allasosasto lähtöisesti rentoutumalla! Olo oli vielä vain entistä kipeämpi, mutta auringossa makoilu ja uiminen jopa vähän helpotti kylmän huoneen sijaan. Jossain vaiheessa lähdettiin käymään vielä tekstiilisuokissa, jonne hotellista oli 1,5km kävelymatka. Sen jälkeen palattiin takaisin hotellille ja altaille.


Perjantai:








Lähtöpäivänä aamupalan jälkeen mentiin vielä ottamaan viimiset auringot ja nautittiin lämpösestä vedestä. Kello 12 oli huoneiden luovutus ja bussi tuli vasta 14 hakemaan, niin käytiin lähellä olevassa kiinalaisessa syömässä. Siellä tarjoilijat olivat jopa vähän ylikohteliaitakin, kun ei saanut edes itse kaataa vettä tai laittaa sitä ruokaa lautaselle. Hyvä, kun ei melkeen jo syöttänyt mua! :D Matka bussista lentokoneeseen sujui paljon nopeammin, kuin lentokoneesta bussiin. Ehdittiin vähän kierrellä vielä taxfree kauppoja ja sellaista ennen lähtöä.


💓: Silja




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti